maanantai 1. heinäkuuta 2013

Elossaolopäivitys

Miksi mulla on sellainen olo, että päivittelen tätä yksikseni?
Anygays, elossa ollaan edelleen. Laatikoiden purkaminen on edelleen vähän kesken, mutta kaikki kamat on asunnossa! Eihän siihen mennyt kuin 1,5 kuukautta. Mutta meillä on hyvä selitys sille.

Ei tosiaan saatu sitä haukkua mistä edellisessä postauksessa puhuin, mutta saatiin sitten toinen karvatassu. Eli joo, mulla ja Sudella on piski. Yksivuotias pointterisekoitustyttö Brynja. Maailman äänekkäin otus aamuisin, jota ulkona kiinnostaa kaikki paitsi nätisti käveleminen ja jolle maistuu kaikki lattialle jäänyt ruoka. Ja tolla tarkoitan ihan kaikkea, meillä meni juhannus ripuloivaa koiraa hoitaessa, kun neiti Possumus Maximus vetäisi viidessä minuutissa sisuksiinsa puolikkaan pizzan.


Tosi nätisti se osaa kerjätä ruokaa jos jompikumpi kokkailee. Ja nyt muuten kelpaa kokkailla, meidän keittiö on mielettömän iso, kaappitilaa riittää ja ruokapöytäkin mahtuu paremmin kuin loistavasti. Olo- ja makuuhuoneet on sitten pienemmät, mutta tää on alunperin ollut solukämppä, mikä selittää että ne on toistensa peilikuvat. Olohuone on nyt lähinnä varastona, dumpattiin muuttaessa kaikki kamat sinne eikä niitä ole tullut järjesteltyä mihinkään. Oho. Sääli sinänsä, meillä olis tosi kiva uus sohva millä vois istua ja kattoa leffoja, mutta kyllä me toi saadaan selvitettyä kunhan saadaan häkkivarasto.

Ei täällä ihan oikeasti tapahdu mitään merkittävää, molemmat yrittää nanoilla ja keksii jatkuvasti muuta tekemistä. Itse voisin lähteä hakemaan eläinkaupasta luita tolle ahmatille...

Ciao!