maanantai 19. maaliskuuta 2012

Leffoista, juomapeleistä ja sataprosenttisesta suklaasta

Viikonloppu... Se oli parhautta. Jälleen kerran. Kiitän ja kumarran (sekä tasa-arvon päivän nimissä myös niiaan) rakkaita kanssaotuksia seurasta.

Perjantaina hipsimme Pienen kanssa Sannan luo juhlistamaan tähän mennessä hyvin sujuneita kirjoituksia. Tarkoituksena oli tehdä ruokaa ja muffinsseja, mutta koska suunnitelmat nyt yleensä kusee aika reippaasti... Öh well, hauskaa oli siitä huolimatta. Matka kohdistui sitten lähimpään leffavuokraamoon Röllin ja metsänhengen sekä Shroomsin merkeissä.
 Palattuamme olikin sitten luvassa Sannan kanssa torstaina kesken jäänyt juomapeli "En ole koskaan". Koska Saijan aivot menivät "emmämuistamitämäenoletehnyt!" -modelle, versioimme pelin nimeksi "En ole, olen joskus tai olen saattanut, mutten muista". Puoli tuntia riitti enemmän kuin hyvin, sitten hyökkäsimmekin Röllien kimppuun... Nostalgia oli todellisuutta!
Niin, ja voin luvata lukijoille, että Shrooms kannattaa ennemmin jättää sinne hyllyyn. Jokaisella meistä kuitenkin pitäisi olla jonkinlainen kauhuleffatoleranssi, mutta ilmeisesti tämän kanssa ei. Luovutimme ensimmäisen vartin jälkeen ja vaihdoimme Leijonakuningas 3:een. Loppuyö menikin sitä katsellessa. Nukkuminen sujui paljon paremmin kuin olisi voinut.

Ruoka oli sitten lauantain ohjelma. Kauppareissun jälkeen Sanna kokkasi kananuudelipataa currykastikkeella. Täytyy kehua lopputulosta maasta taivaaseen ja takaisin. Olisin syönyt mielelläni paljon lisää, mutta sen jälkeen olisin tuskin mahtunut keittiön ovesta ulos...
Loppupäivä kului sitten vuoroin sängyssä koomatessa, vuoroin keittiössä syödessä. Hoidin kaikkien kengät kuntoon valjasrasvalla (mä edelleen olen sitä mieltä, että te tarvitte uudet maiharit!) ja koitin olla erittäin hyödykkäänä muuten vain, taisin epäonnistua kyllä lahjakkaasti. Jossain vaiheessa muistan lojuneeni Finntroll-juomapelin (saa juoda aina kun tunnistaa sanan) jälkeen selälläni lattialla ja yrittäneeni tunkea jääpaloja Sannan paidan sisään... Minkä jälkeen katsoimme Bram Stokerin Draculan. Kyllä, sen version, missä on Gary Oldman. Purrr! Niin siis, min ei voi sietää vampyyreita. Mutta tämä on poikkeus, koska asiat menee melkolailla oikein, faktat on kohdallaan (paitsi maantieteelliset, mutta niistä ei puhuta) ja vampyyrit ei GLITTERÖI! Eli en sinänsä pidä Draculastakaan, mutta arvostan sitä neutraalisti.

Sunnuntain ohjelmassa ei ollut oikeastaan mitään uutta, paitsi alkoholin puuttuminen. Tai siis olihan sitä, mutta olimme sievästi ja kahvilinjalla. Sanna sai aikaiseksi leipoa ne lupaamansa muffinssit, vaikka sokeri näytti olevan enemmän tai vähemmän lopussa. No, mentiin sitten kaikella sillä, mitä sattui olemaan. Lopputulos oli oikein esteettinen ja maukas, etenkin kahvin kanssa ^^ Kuvia on kuulemma tulossa joskus myöhemmin (ehkä kai).
Saijalle koitti lähtö kotiin päin iltasella. Tämä otus jäi vielä kius- siis sulostuttamaan Sannan iltaa Kaunottaren ja hirviön merkeissä. Nostalgiatrippi numero kaksi. Itkuparku ei ollut kaukana, se vaan on jotain aivan parasta <3
Humm. Sain autokyydin kotiin. Kun on tottunut liikkumaan julkisilla, auton kyytiin pääseminen on suorastaan luksusta. Ja kun kuskikin osaa hommansa, kaikki on täydellistä! Vielä kerran iso kiitos siitä.

Eli kyllä, viikonloppu oli parsaa, porkkanaa ja kaikkia muita kasviksia. Nyt pitäisi sitten tottua taas normiarkeen ja alkaa odottelemaan yhteydenottoa VVO:lta. Näkyilemisiin siis!

~ Susikettu'

Peikkomuffinsseja!
 - Sanna

perjantai 16. maaliskuuta 2012

"Nää on isompia kuin Hard Rock Cafen hampurilaiset!"

Edellisessä postauksessa päästiin ihailemaan Suden ja allekirjoittaneen virkkaustaitoja, nyt vuorossa on kääretortuntekotaidot.

Nuorin meistä täytti vuosia eilen (onnea vielä kerran!) ja itse olin kotoa stressiä paossa Suden luona. Jostain sitten lähti idea leipoa synttärisankarille jotain ja myös kutsua tämä syömään tuotoksia. Korvapuusteista jäi joku olennainen osa puuttumaan, joten päädyttiin kääretorttuun. Helppoa kuin mikä. Itse missasin ensimmäisen osan taikinasta hakiessani kermavaahtoa kaupasta, mutta palasin sopivasti todetakseni ettei se riitä mihinkään. Sille tehtiin sitten tuplakokoinen lisäys ja koko uunipelti saatiin piiloon. Ja tuplakokoisella tarkoitan tuplakokoista, uuniin meni kolminkertainen määrä taikinaa. Kaikki meni siihen asti hyvin, edes palokuntaa ei tarvinnut kutsua ja käsivoimin taikinaa vatkatessa päätettiin hankkia yleiskone heti kun sopiva tarjous sattuu silmiin.

Täytteitä laitettiin "silleen sopivasti", eli saatoin hieman innostua kermavaahdon kanssa. Rullaaminen oli vähintäänkin mielenkiintoinen operaatio, osa pohjasta oli huomattavasti muuta pohjaa paksumpaa. Kyllä se nyt kasaan saatiin, mutta voisi olla taas kuvien aika.

Sitä pohjaa tosiaan oli... Pesusienimäisestä koostumuksesta huolimatta tuo maistuu ihan hyvältä.

Täytteitäkin oli. Kuva otettiin sen jälkeen kun pahimmat mössöt oltiin pyyhitty pöydältä.

Taustalla kermavaahtopurkki. Mukavuussyistä käytettiin valmistavaraa. Sitä menikin sitten melkein koko purkki.

Piti ne nyt nimetä, niin kaikki tunnistivat omat palansa.
Kuvista kiitetään kännykkäkameraa. Sisäpiirin infona vielä sen verran, että noilla paloilla otsikon mukaisesti oli kokoa enemmän kuin Hard Rock Cafen hampurilaisilla. Suurimmaksi osaksi jäivät syömättä.

Katsotaan mitä tästä viikonlopusta tulee, lupauduin tekemään kananuudelipataa...

- Sanna

--

Vielä kerran onnittelut meidän Pienelle myös tämän hukkalapsen suunnalta! <3 Ja tosiaan, kääretortun tekeminen... Kokeillut viimeksi ehkä neljä tai viisi vuotta sitten, joten ulkomuistista leipoen ja kahta eri ohjetta tulkiten (ja tosiaan opettajan oppeja muistellen) kokeiltiin sitten sitäkin. No, ainakin lopputulos oli maukas. Syntymäpäiväsankari myös yllättyi ja arvosti elettä kovin. Hieno asia on se.

- Susikettu, jonka käsivarsia särkee taikinan vispaamisen johdosta tänään
PS. Sanna, miksi nämä meidän systeemit aina feilaa näin lahjakkaasti? Ollaanko me jotain etäistä ja hämärää sukua Läppäkuninkaalle? ((kyllä, sisäpiiri on sisäpiiri, ja upea asia!))