Still breathing

Mitäs tässä olis tapahtunut... Se olohuone saatiin tyhjennettyä pitkällisen tappelun tuloksena ja nyt meillä voi katsoa telkkaria. Kaikki muut huoneet tosin on kaaoksen vallassa, mutta ehkä me joskus selvitetään nekin.

Koska ketään ei kiinnosta kuitenkaan mun opiskelut, niin kerrotaan koirasta. Sillä menee hyvin, nyt tosin on juoksut menossa. Ulkona pitäisi päästä nuuhkimaan ihan kaikki ja rappukäytävään haukutaan kaiken varalta, jos siellä vaikka olisi kiva poika. Muutenhan noi olisi jäänyt huomaamatta, mutta Brynja hyppäsi sänkyyn sheikkaamaan ja ravistutti samalla veret allekirjoittaneen tyynylle. Sen jälkeen pari muutakin käytöshäiriötä alkoi vaikuttaa ihan järkeviltä. Kasassa on jo puolet sterilointirahoista...

Koirakuulumiset hoidettu, pääsen jauhamaan omista asioistani. Tämän hetken kovin sana olisi uudet talvikengät. Undercoverin maiharit on edelleen ihan käyttökelpoiset, mutta sitä vaan kaipaa vaihtelua. Olenhan mä käyttänyt noita nyt vuodesta 2010 tai jotain sellaista. Uusia maihareita en kuitenkaan ole hakemassa, vaan koska tässä nyt on pyörretty jo muitakin pukeutumislupauksia, niin päätin haluta Uggit. En kuitenkaan niitä varrellisia aamutossuja. Muutenhan ne on äärimmäisen hyvät kylmällä säällä. Räntäsateeseen sitten toiset popot jalkaan. Ja kuten sanoin, en halua niitä varrellisia aamutossuja. Haaveissa olisi Elisabetat (ylempänä), mutta kun hintaa on 580 euroa, keksin rahoille muutakin käyttöä. Paremman hintainen ratkaisu olisi Noira (alempana). Onhan noikin hintavat (260 euroa), mutta olen häpeilemätön siipeilijä ja toivon saavani edes jotain sponssausta vanhempien suunnalta.

Ei tässä oikein muuta... Perjantaina kävin TYRMYn tutustumisillassa saunomassa ja lauantaina shoppasin itseni uuvuksiin ja jouduin jättämään Homoglobiinin uusien illan väliin. Onneksi HG:n tapahtumissa ehtii pöyriä kuitenkin enemmän kuin tarpeeksi. Opiskelut on alkaneet vähän laiskasti ja ensimmäinen tentti olisi jo huomenna. Saksaa en ottanut syksyksi ollenkaan, yritän käydä itsenäisesti pakolliset kurssit muiden opiskelujen ohella. Täytin lukujärjestyksen melko tehokkaasti unkarilla, romanialla ja folkloristiikalla. Siihen sivuun nappasin viime hetkellä vielä antiikin kirjallisuushistorian ja tässä sitä nyt ollaan... Ehkä selviän niistä kielistä, unkari ainakin on uponnut päähän melko hyvin, romaniasta en uskalla sanoa samaa...

Talvi on selkeästi tulossa, sisäinen nisäkkääni ilmoitti tänään, että jääkaappi täytyy täyttää talven varalta ja nyt haluaisin leipoa mahdollisimman paljon uunissa lämmitettäviä asioita, koska asunnon lämpötila on hävyttömän alhainen ja se uunin käyttäminen muka auttaisi asiaa. Ehkä henkisesti.

Elossaolopäivitys

Miksi mulla on sellainen olo, että päivittelen tätä yksikseni?
Anygays, elossa ollaan edelleen. Laatikoiden purkaminen on edelleen vähän kesken, mutta kaikki kamat on asunnossa! Eihän siihen mennyt kuin 1,5 kuukautta. Mutta meillä on hyvä selitys sille.

Ei tosiaan saatu sitä haukkua mistä edellisessä postauksessa puhuin, mutta saatiin sitten toinen karvatassu. Eli joo, mulla ja Sudella on piski. Yksivuotias pointterisekoitustyttö Brynja. Maailman äänekkäin otus aamuisin, jota ulkona kiinnostaa kaikki paitsi nätisti käveleminen ja jolle maistuu kaikki lattialle jäänyt ruoka. Ja tolla tarkoitan ihan kaikkea, meillä meni juhannus ripuloivaa koiraa hoitaessa, kun neiti Possumus Maximus vetäisi viidessä minuutissa sisuksiinsa puolikkaan pizzan.

Tosi nätisti se osaa kerjätä ruokaa jos jompikumpi kokkailee. Ja nyt muuten kelpaa kokkailla, meidän keittiö on mielettömän iso, kaappitilaa riittää ja ruokapöytäkin mahtuu paremmin kuin loistavasti. Olo- ja makuuhuoneet on sitten pienemmät, mutta tää on alunperin ollut solukämppä, mikä selittää että ne on toistensa peilikuvat. Olohuone on nyt lähinnä varastona, dumpattiin muuttaessa kaikki kamat sinne eikä niitä ole tullut järjesteltyä mihinkään. Oho. Sääli sinänsä, meillä olis tosi kiva uus sohva millä vois istua ja kattoa leffoja, mutta kyllä me toi saadaan selvitettyä kunhan saadaan häkkivarasto.

Ei täällä ihan oikeasti tapahdu mitään merkittävää, molemmat yrittää nanoilla ja keksii jatkuvasti muuta tekemistä. Itse voisin lähteä hakemaan eläinkaupasta luita tolle ahmatille...

Ciao!

Nukkumaanmenon välttelyä

Viime päivityksessä lupailemastani uutisesta ("Toi kuulostaa siltä että joku olis raskaana!") ei sittenkään tullut mitään. Ja ei, kukaan ei ole raskaana, vaan me laitettiin kyselyä yhdestä nelijalkaisesta. Ilmeisesti omistajan valinta ei kuitenkaan osunut meihin, mitään ei ole kuulunut useampaan viikkoon. Ei niin että tässä olisi kiire, sen koiran saisi muutenkin vasta seuraavaan asuntoon ja muuttoon on jäljellä kaksi viikkoa. Ja se kaksi viikkoa muuten tulee menemään liian nopeasti. Avaimet saadaan 30. päivä, tästä pitää olla ulkona 1.. Jee. Mahdollinen seuraava vuokralainenkin kävi jo katsomassa asuntoa.

Maanantaina saatiin nimittäin puhelu, että keskiviikkona pitäisi olla näyttö. Susi kun on huono keksimään hätävalheita, niin seuraavat kaksi päivää siivottiin kuin hullut. Onnistuttiin mahdottomassa ja esittelyn alkaessa kämppä oli siistimpi kuin kertaakaan lokakuun jälkeen. Oon ylpeä Sudesta, se hoiti loppusilauksen sillä aikaa kuin allekirjoittanut kävi yliopistolla ja muutenkin piti kuria siivouksen aikana tiskaten kuin hullu.

Me pidetään silmiä auki mahdollisten koiraehdokkaiden varalta edelleen. Rottiakin tässä on ehditty pohtia, mutta jos niihin päädytään, niin vasta muuton jälkeen jos jossain on tilaa häkille.

Mulla on työhaastattelu aamulla, jänskättää vähäsen.

Öitä,
- Sanna

Ollaan me vielä elossa.

Kevätflunssaiset terveiset! Eikä sitten mitään irvailua siitä päivittelytahdista... *seliseli* Kouluhommat... Opiskelu *seliseli*

Ja edellisessä viestissä tuli todettua, että ketään ei kuitenkaan kiinnosta meidän arki. On siellä välillä hohdokkaitakin juttuja, mutta meidän huumori on paikoitellen niin sairasta, että en uskalla sanoa kaikkea ääneen anopinkaan kuullen. And trust me, sitten jutut on jo todella sairaita.

Mutta mitäs tänne? Meitä Facebookissa seuraavat huomasikin jo, että virallistettiin suhde sitten kertaheitolla. Naamakirjan ulkopuolellakin (Suden suvulta tullut) palaute on ollut ainoastaan positiivista. Oma sukuni ei sitten olekaan kommentoinut mitään asiaan liittyen, mutta väliäkös sillä. Mulla on hyvä ja ne ei voi pilata sitä.

Muuttokin on taas tosiasia. Heh, joo. "Me asutaan tässä sitten vähintään se 5 vuotta". No ei muuten asuta, me muutetaan takaisin täl puol jokke. Ei näin Tampereella voi pieni turkulaisotus asua. Sitä paitsi nykyinen koti on melkein Raisiossa! Lähipizzeriaa tulee tosin ikävä.

Muutosta on pitänyt infota jo jonkin aikaa (varmistuihan se jo kolme päivää sitten), mutta tässä on toinenkin elämänmuutos vireillään ja olisin halunnut varmistaa sen ensin ja tehdä vain yhden postauksen, mutta varmistusta saadaan odottaa vielä ainakin viikko eikä mulla ole aamuseitsemältä muutakaan tekemistä.

Tuleva muutto on saanut uinuneen sisustusinnonkin palaamaan. Nyt mä haluan koristetyynyjä. Sohvalle sellaisia kivoja pöllöjä, sänkyyn über-kinkyä mustaa keinonahkajäljitelmää. Ihan sama, että ne tyynyt tulee tuskin koskaan olemaan sohvalla tai sängyssä hirveän pysyvästi, mä haluan. Kai mä parit PVC-tyynyt osaisin taikoa itsekin, mutta sitten pitää vaan miettiä, että tuleeko halvemmaksi tilata ne tyynyt HenkkaMaukalta vai tehdä itse. Ja jos kerran tekee itse, niin miksei saman tien tekisi nahkaisia koristetyynyliinoja? (se on retorinen kysymys.)

Sohvakuvia ei muuten tipu, liian sotkuista siihen. Katsotaan muuton jälkeen, kunhan olen löytänyt kameran laturin jostain.

Toivottavasti muualla on terveempää!

"Kyllä mä nyt päivittelen ahkerammin.."

Ja paskat. Mutta ei ole ollut mitään päivitettävää. Elämä rullaa eteenpäin eikä mitään jännää ja merkittävää tapahdu. Okei, mitä nyt vähän satelee lunta, mutta ei tää mikään sääblogi ole. Eikä se lumi nyt Suomessa ole niin iso juttu, paitsi lokakuussa. Kyllä siinä vähän peikko-otuksen naama venähti, kun keksin, että autossahan ei ole niitä talvirenkaita ja tiet on pahemmassa kunnossa kuin viime vuoden joulukuussa... No, nyt on talvirenkaatkin eikä siitä sen enempää. Postaus on harvemmassa senkin takia, että ketä nyt kiinnostaa lukea siitä, miten meidän maidot pilaantuu jääkaappiin ja roskat jää viemättä. Tosin siitä, kun raahattiin asuntoon uusi sohva, saisi jo postauksen jos toisenkin. Ehkä sitten se seuraavaksi, kunhan saan kuvan tästä komistuksesta.

 Voisin kaikkien iloksi (?) postata kuvia nytkin. Sain nimittäin synttärilahjaksi uuden koneen ja tämän muistikortinlukija jopa tykkää kameran muistikortista!

Behold! Viihdettä!

Eihän tuo säkkituoli mihihkään mahdu, mutta allekirjoittanut ei voinut jättää sitä.

Maailman somimmat suola- ja pippurisirottimet!

Mitäs tänään juotaisiin?

Niin... Se lumisade.

Kuvat tosiaan on kasattu pidemmällä aikavälillä, ei täällä enää ole noita cd-hyllyjen vieressä näkyviä pahvilaatikoita ja leffojakin on tullut lisää. Jääkaapin ruokamäärä ei ole lisääntynyt, mutta juomat on onneksi (?) vähentyneet jonkin verran. Tuo kuva on nimittäin sielä tuoreemmasta päästä. Saatiin me tuosta sisällöstä taiottua pizzaa yhtenä iltana. Eipä täällä tänään mitään erikoista. Pieni tuli yöksi ties mistä riennoistaan ja Susi tappelee tulostimen kanssa. Itse yritän keksiä mitä tahansa muuta tekemistä kuin kouluhommat, pitäisi väkertää elokuva-asrvostelua lyhytelokuvasta... En mä osaa!

Niin ja tosiaan, yhdistin tämän omaan Blogger-tiliini, eli päivitykset saattaa jatkossa tulla myös tällä nimellä.

Long time no see!

Edellinen päivitys on Hämeenlinnasta toukokuulta ja nyt on syyskuu... Voisin vähän päivitellä, kun on tässä kaikkea kerennyt tapahtua.

Mistä aloitetaan? No, vaikka siitä, mistä koko blogi lähti liikkeelle: asunnosta. Tässä kävi niin, että Pieni ei päässytkään muuttamaan. Löydettiin Suden kanssa keskenämme pesäkaksio viitisen kilometriä keskustasta suuntaan. Muutosta on kulunut puolisentoista kuukautta ja edelleen puuttuu mm. kirjahylly. Kyllä tää tästä, pari päivää sitten saatiin jo lamppu ja verhot makuuhuoneeseen. Näyttää muuten ihan ylisiistiltä, jos en olisi näin laiska, laittaisin kuvan kaveriksi.

Muuton jälkeen lähdettiin suorittamaan pakollista kesäreissua, tällä kertaa pysyttiin Suomessa. Allekirjoittanut kävi ensimmäistä kertaa Oulussa muutenkin kuin vaihtamassa junaa. Sen lisäksi koukattiin Kajaanissa kaveria tapaamassa ja Sotkamossa ehkä kesän eeppisimmillä festareilla. Finntrollin ainoa keikka Suomessa koko kesänä jos Tuskaa ei lasketa ja niinhän ei tehdä.

Sotkamon lisäksi piipahdettiin uudestaan Hämeenlinnassa Wanaja Festillä Turisasta katsomassa ja päädyttiin japanilaiseen TV-ohjelmaan. Siitä lähtien ei olla saatu rauhaa paparazzeilta ja joudutaan jakamaan nimmareita vastaantulijoille, moshattiin me niin hienosti. Ei tässä muille festareille ole tullut lähdettyä.


Keväällä kirjoituksia ressannut peikko-otus pääsi muuten yliopistoon! Hain vähän kieli poskella lukemaan saksaa, enkä edes vaivautunut lukemaan pääsykokeeseen, mutta muuttoa seuraavana päivänä tuli postissa hyväksymiskirje. Pomppasin sisään kuudennelta varasijalta, mutta pomppasinpa kuitenkin.

Ehkä tässä alkaa taas päivitellä aktiivisemmin... See ya!

To Hämeenlinna and beyond...

Vaikka ei me nyt mihinkään sen pidemmälle lähdetty. Tosiaan, käytiin Sannan kanssa pienimuotoisella roadtripillä kymmenen sekunnin varoitusajalla. Oltiin menossa kotiin päin, kun otus keksi kysyä: "Lähdettäiskö käymään Hämeenlinnassa? As in nyt?" Kysymys oli sen verran hämmentävä, että pieni paniikkiotus ei ehtinyt edes harkita saavansa kohtausta. Todettiin vain, että eipä tässä mikään kiire ole minnekään ja katsotaan, miten pitkälle päästään. Ja sitten päästiin ihan perille asti. Lauantai-iltapäivän vuoksi kaikki paikat oli tietenkin kiinni, mutta mikäs siinä. Käveltiin linnan ja tykistömuseon ulkopuolella sitten senkin edestä ja istuttiin hetken aikaa vallihaudan penkereellä katselemassa Linnansalmea. Jokseenkin hassua ajatella, että joku haluaisi ajella isolla moottoriveneellä järvessä. No, näitähän riitti. Ja siellä oli merimerkit ohjaamassa vesiliikennettä <3 Voi somuus...
No, päätettiin sitten käydä vielä katsastamassa Katumajärvi ja miekkakivi ennen kuin lähdettäisiin takaisin Turkuun päin. Päin metsäähän se sitten tunnetusti meni. Kiveä ei siis löytynyt, mutta järvelle eksyttiin aivan vahingossa. Lopulta. Käytiin sitten kastamassa varpaat ja kädet, todettiin että liian kylmää on vielä ja päätettiin tulla kesemmällä uudelleen ja ottaa Saijakin mukaan. Ja kuljettajana on pakko kommentoida, että kiven löytymättömyys oli kokonaan navigaattorin vika, mutta ensi kerralla katsotaan kartasta paikkoja ja suunnitellaan.

Järvellä kesänsä viettänyt otus oli ehkä lievästi ekstaasissa tuoksuista, nyt on kesä! Paluumatka sujui rauhallisesti ja hirvetkin pysyivät piilossa. Toisin kuin menomatkalla, jolloin sellainen seisoskeli rauhassa keskellä tietä. Siitäkin huolimatta sain ajaa omassa seurassani, Susi kun torkahti jossain vaiheessa(?!). Vaikka matka tehtiin täysin suunnittelematta, kamerakin oli matkassa mukana ja kaikkien todennäköisyyksien vastaisesti akku oli täynnä, eli kuvamateriaaliakin reissulta löytyy. Pitkä suora tie, laskeva aurinko sopivassa kulmassa ettei häikäise ja Turisas pauhaa... Voiko sitä pieni otus enempää toivoa?

Todistusaineistoa reissusta

Katuma

Hämeen linna

Parvekekoristeeksi, jooko? Be afraid, Sweden...!

Ihan tosi, pieni tauko pänttäämisestä on vain hyväksi!

Mitä useampi kokki, sitä hienompi kakku?

Viime tiistaina vietettiin kaksia synttäreitä ja kääretortusta viisastuneina päätimme Suden kanssa harjoitella täytekakun tekemistä ennen h-hetkeä, koska pakko sinne nyt oli kakku leipoa. Harjoitus tekee mestarin ja sitä rataa. No, ei siinä ihan niin käynyt. Molemmat kakut tosin maistuivat hyviltä, vaikka aika makeita olivatkin. Susi varmaan kertoisi tähän paremmin, mutta antaa kuvien puhua puolestaan, sillä on muuta tekemistä.

Harjoituspohja, eli kolme pientä kakkupohjaa nätissä pinossa. Arvatkaa, ketkä inhoaa kakkupohjien leikkaamista.

 

Valmis harjoituskakku. 

Lopullista kakkua tehdessä tapahtui... jotain. Ainakin väriaineita tuli käytettyä enemmän, lopputulos oli musta-pinkki. Lisäksi se oli hieman vinossa...

Oli se ihan suloinen omalla tavallaan...

 Valmis kakku kaiken lisäksi kärsi kuljetuksessa hieman, se liiskautui kantolaatikkoa vasten. No, ehkä me vielä joskus...

- Sanna

Leffoista, juomapeleistä ja sataprosenttisesta suklaasta

Viikonloppu... Se oli parhautta. Jälleen kerran. Kiitän ja kumarran (sekä tasa-arvon päivän nimissä myös niiaan) rakkaita kanssaotuksia seurasta.

Perjantaina hipsimme Pienen kanssa Sannan luo juhlistamaan tähän mennessä hyvin sujuneita kirjoituksia. Tarkoituksena oli tehdä ruokaa ja muffinsseja, mutta koska suunnitelmat nyt yleensä kusee aika reippaasti... Öh well, hauskaa oli siitä huolimatta. Matka kohdistui sitten lähimpään leffavuokraamoon Röllin ja metsänhengen sekä Shroomsin merkeissä.
 Palattuamme olikin sitten luvassa Sannan kanssa torstaina kesken jäänyt juomapeli "En ole koskaan". Koska Saijan aivot menivät "emmämuistamitämäenoletehnyt!" -modelle, versioimme pelin nimeksi "En ole, olen joskus tai olen saattanut, mutten muista". Puoli tuntia riitti enemmän kuin hyvin, sitten hyökkäsimmekin Röllien kimppuun... Nostalgia oli todellisuutta!
Niin, ja voin luvata lukijoille, että Shrooms kannattaa ennemmin jättää sinne hyllyyn. Jokaisella meistä kuitenkin pitäisi olla jonkinlainen kauhuleffatoleranssi, mutta ilmeisesti tämän kanssa ei. Luovutimme ensimmäisen vartin jälkeen ja vaihdoimme Leijonakuningas 3:een. Loppuyö menikin sitä katsellessa. Nukkuminen sujui paljon paremmin kuin olisi voinut.

Ruoka oli sitten lauantain ohjelma. Kauppareissun jälkeen Sanna kokkasi kananuudelipataa currykastikkeella. Täytyy kehua lopputulosta maasta taivaaseen ja takaisin. Olisin syönyt mielelläni paljon lisää, mutta sen jälkeen olisin tuskin mahtunut keittiön ovesta ulos...
Loppupäivä kului sitten vuoroin sängyssä koomatessa, vuoroin keittiössä syödessä. Hoidin kaikkien kengät kuntoon valjasrasvalla (mä edelleen olen sitä mieltä, että te tarvitte uudet maiharit!) ja koitin olla erittäin hyödykkäänä muuten vain, taisin epäonnistua kyllä lahjakkaasti. Jossain vaiheessa muistan lojuneeni Finntroll-juomapelin (saa juoda aina kun tunnistaa sanan) jälkeen selälläni lattialla ja yrittäneeni tunkea jääpaloja Sannan paidan sisään... Minkä jälkeen katsoimme Bram Stokerin Draculan. Kyllä, sen version, missä on Gary Oldman. Purrr! Niin siis, min ei voi sietää vampyyreita. Mutta tämä on poikkeus, koska asiat menee melkolailla oikein, faktat on kohdallaan (paitsi maantieteelliset, mutta niistä ei puhuta) ja vampyyrit ei GLITTERÖI! Eli en sinänsä pidä Draculastakaan, mutta arvostan sitä neutraalisti.

Sunnuntain ohjelmassa ei ollut oikeastaan mitään uutta, paitsi alkoholin puuttuminen. Tai siis olihan sitä, mutta olimme sievästi ja kahvilinjalla. Sanna sai aikaiseksi leipoa ne lupaamansa muffinssit, vaikka sokeri näytti olevan enemmän tai vähemmän lopussa. No, mentiin sitten kaikella sillä, mitä sattui olemaan. Lopputulos oli oikein esteettinen ja maukas, etenkin kahvin kanssa ^^ Kuvia on kuulemma tulossa joskus myöhemmin (ehkä kai).
Saijalle koitti lähtö kotiin päin iltasella. Tämä otus jäi vielä kius- siis sulostuttamaan Sannan iltaa Kaunottaren ja hirviön merkeissä. Nostalgiatrippi numero kaksi. Itkuparku ei ollut kaukana, se vaan on jotain aivan parasta <3
Humm. Sain autokyydin kotiin. Kun on tottunut liikkumaan julkisilla, auton kyytiin pääseminen on suorastaan luksusta. Ja kun kuskikin osaa hommansa, kaikki on täydellistä! Vielä kerran iso kiitos siitä.

Eli kyllä, viikonloppu oli parsaa, porkkanaa ja kaikkia muita kasviksia. Nyt pitäisi sitten tottua taas normiarkeen ja alkaa odottelemaan yhteydenottoa VVO:lta. Näkyilemisiin siis!

~ Susikettu'

Peikkomuffinsseja!

 - Sanna

"Nää on isompia kuin Hard Rock Cafen hampurilaiset!"

Edellisessä postauksessa päästiin ihailemaan Suden ja allekirjoittaneen virkkaustaitoja, nyt vuorossa on kääretortuntekotaidot.

Nuorin meistä täytti vuosia eilen (onnea vielä kerran!) ja itse olin kotoa stressiä paossa Suden luona. Jostain sitten lähti idea leipoa synttärisankarille jotain ja myös kutsua tämä syömään tuotoksia. Korvapuusteista jäi joku olennainen osa puuttumaan, joten päädyttiin kääretorttuun. Helppoa kuin mikä. Itse missasin ensimmäisen osan taikinasta hakiessani kermavaahtoa kaupasta, mutta palasin sopivasti todetakseni ettei se riitä mihinkään. Sille tehtiin sitten tuplakokoinen lisäys ja koko uunipelti saatiin piiloon. Ja tuplakokoisella tarkoitan tuplakokoista, uuniin meni kolminkertainen määrä taikinaa. Kaikki meni siihen asti hyvin, edes palokuntaa ei tarvinnut kutsua ja käsivoimin taikinaa vatkatessa päätettiin hankkia yleiskone heti kun sopiva tarjous sattuu silmiin.

Täytteitä laitettiin "silleen sopivasti", eli saatoin hieman innostua kermavaahdon kanssa. Rullaaminen oli vähintäänkin mielenkiintoinen operaatio, osa pohjasta oli huomattavasti muuta pohjaa paksumpaa. Kyllä se nyt kasaan saatiin, mutta voisi olla taas kuvien aika.

Sitä pohjaa tosiaan oli... Pesusienimäisestä koostumuksesta huolimatta tuo maistuu ihan hyvältä.

Täytteitäkin oli. Kuva otettiin sen jälkeen kun pahimmat mössöt oltiin pyyhitty pöydältä.

Taustalla kermavaahtopurkki. Mukavuussyistä käytettiin valmistavaraa. Sitä menikin sitten melkein koko purkki.

Piti ne nyt nimetä, niin kaikki tunnistivat omat palansa.

Kuvista kiitetään kännykkäkameraa. Sisäpiirin infona vielä sen verran, että noilla paloilla otsikon mukaisesti oli kokoa enemmän kuin Hard Rock Cafen hampurilaisilla. Suurimmaksi osaksi jäivät syömättä.

Katsotaan mitä tästä viikonlopusta tulee, lupauduin tekemään kananuudelipataa...

- Sanna

--

Vielä kerran onnittelut meidän Pienelle myös tämän hukkalapsen suunnalta! <3 Ja tosiaan, kääretortun tekeminen... Kokeillut viimeksi ehkä neljä tai viisi vuotta sitten, joten ulkomuistista leipoen ja kahta eri ohjetta tulkiten (ja tosiaan opettajan oppeja muistellen) kokeiltiin sitten sitäkin. No, ainakin lopputulos oli maukas. Syntymäpäiväsankari myös yllättyi ja arvosti elettä kovin. Hieno asia on se.

- Susikettu, jonka käsivarsia särkee taikinan vispaamisen johdosta tänään
PS. Sanna, miksi nämä meidän systeemit aina feilaa näin lahjakkaasti? Ollaanko me jotain etäistä ja hämärää sukua Läppäkuninkaalle? ((kyllä, sisäpiiri on sisäpiiri, ja upea asia!))